Vuodenkierto oli taas kääntynyt sen kaikkein valoisimpaan taitekohtaan. Päivä paistoi korkealla, yö oli yötön. Maan ja veden antimet olivat runsaat. Oli aika juhlia.
Ikimuistoisista ajoista alkaen, sukupolvi toisensa jälkeen heimo oli kokoontunut eräällä niemellä nousevalle vuorelle, jonne päivä paistaa miltei yötä myöten.
Kunhan paikalle päästään, kokkotulen ääressä lauletaan ikiaikaisia lauluja ja tanssitaan. Kallion laella olevalle lohkareelle asetetaan kiitosantimina saaliiksi saatua kalaa sekä peuranlihaa. Näin saaliinhaltijat pysyisivät suopeina, ja pyynti onnistuisi hyvin, kun alettaisiin toden teolla varautua talveen.
Mutta nyt on aika juhlia päivän ja valon lakipistettä.
TIETOA
– Ihmisten käsitys maailmasta oli animistinen: kaikki luonto koettiin elävänä ja sielullisena. Luonnon eri puolet, kuten muut eläimet, tuuli, metsä ja vesistöt koettiin persoonallisiksi toimijoiksi.
– Ihmistä ei koettu muusta luonnosta erillisenä olentona. Ihmisyhteisön ja ihmistä laajemman luonnon välillä ylläpidettiin vuorovaikutuksellista suhdetta.
– Riistaa ja kalaa kirjaimellisesti pyydettiin erilaisin rituaalein ja seremonioin. Luultavasti saaduista luonnonantimista vastaavasti kiitettiin esimerkiksi uhraamalla saalista.
– Ympäröivässä luonnossa oli ihmisille pyhiä paikkoja, esimerkiksi silmiinpistäviä kalliomuodostelmia ja erikoisia maastonmuotoja. Pyhissä paikoissa voitiin kokea erityisen voimakasta yhteyttä ihmistä laajempaan maailmaan tai tuonpuoleisina koettuihin voimiin.
Lisätietoa ja kirjallisuutta
Risto Pulkkinen (2014): Suomalainen kansanusko – Samaaneista saunatonttuihin. Gaudeamus.
Kristiina Mannermaa (2020): Esihistorian ihminen kunnioitti eläimen eläimellisyyttä. Antroblogi.fi, https://antroblogi.fi/2020/04/kivikauden-metsastaja-kunnioitti-elaimen-elaimellisyytta/, haettu 16.4.2024.